Tietoa rodusta

Puolanvinttikoira





Rotumääritelmä


Nykyaikaisen puolanvinttikoiran luonteen ja käyttäytymisen erityispiirteet tulevat ymmärretyiksi, kun tutustuu rodun historiaan. Suurikokoisena, suhteellisen raskasluustoisena ja reviiritietoisena koirana puolanvinttikoira on toiminut Puolassa ja Etelä-Venäjän aroalueella paitsi metsästyksessä myös vahtina. Sen ehdoton lojaalisuus omistajaperheelle on tehnyt siitä luotettavan ja kontaktinhakuisen kumppanin. Metsästyksessä rodun pääasiallista riistaa ovat olleet jänis ja kettu, mutta kirjallisuudessa mainitaan myös suden ajo. Ehkä yllättävää on ollut rodun suuren koon ihannointi, mikä on luultavasti seurausta dokumenttien mukaan jopa villisian liittymisestä saaliseläinten joukkoon viime vuosisadan alkupuolella. Tämä taipumus koon kasvattamiseen on johtanut siihen, että puolanvinttikoira ei ole erityisen ketterä, mutta se juoksee pitkällä askelella ja verkkaisella rytmillä ja sillä on hyvä saalisvietti.

Niinpä puolanvinttikoira on nykyisin historiansa perintönä saalisviettinen, reviiritietoinen ja omanarvontuntoinen koira, joka suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja eläimiin luontaisen pidättyvästi tai jopa epäluuloisesti. Pennun sosiaalistaminen vaatii usein omistajalta kärsivällisyyttä sekä pitkäjänteistä ja suunnitelmallista koiran harjoittamista uusien outojen asioiden ja tilanteiden kohtaamiseen. Puolanvinttikoiran kanssa saa varautua siihen, että pennun oppiminen vaatii aikaa. Suurena apuna voivat olla perheen muut koirat, sillä rotu omaksuu helposti käyttäytymismalleja omalta laumalta ja muodostaa siihen voimakkaan sidoksen. Laumaansa kuuluviksi se laskee myös kaikki perheenjäsenet, joita kohtaan sen uskollisuus on ehdotonta. Vartiointitaipumus vaihtelee suuresti eri yksilöiden välillä, mutta vahvimmassa muodossaan se koskee kaikkea mahdollista: koiran omaa tilaa ja ruokaa, asuntoa, autoa, perheenjäseniä . Sitten on tietysti yksilöitä, jotka eivät koskaan vahdi mitään.
Voimakas riippuvuussuhde omistajaan ja herkkä kontaktinhaku yhdessä miellyttämishalun kanssa tekevät koirasta suhteellisen helposti koulutettavan. Perustottelevaisuuden lisäksi jotkut harrastajat ovat opettaneet koirilleen erilaisia temppuja. Pennun opettamisessa tasapainoiseksi aikuiseksi ensiarvoisen tärkeää on sen helliminen ja kannustaminen, tiiviin läheisyyden ylläpitäminen ja omistajan määrätietoisen rauhallinen asenne, jotta keskinäinen luottamus saadaan synnytetyksi ja vahvistetuksi. Rotu on sekä fyysisesti että henkisesti hitaasti kehittyvä, etenkin urokset.


Puolanvinttikoira vaatii omistajaltaan aikaa - eikä tämä tarkoita vain pentua. Koira vaatii paljon liikuntaa koko elämänsä ajan. Erityisesti pentuaikana vapaana juokseminen päivittäin on ehdottoman välttämätöntä luuston ja lihaksiston kehittymisen vuoksi. Liikkuminen on näille koirille luonnollinen osa elämäntapaa, joten helposti tulee omistajalle suositelluksi samankaltaista elämisen muotoa. Se missä omistaja sitten pääsee helpommalla on turkin hoito. Lyhytkarvaisena koirana puolanvinttikoira ei tarvitse turkin pesuja, trimmaamista tai harjaamista eikä taas toisaalta välttämättä pukeutumista talvipakkasillakaan, koska pohjavillavilla pitää kehon lämmityksestä huolen.


Puolanvinttikoiran kanssa voi harrastaa vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua. Varsinkin ensin mainittu laji soveltuu hyvin koiran rakenteelle ja luontaisille metsästysominaisuuksille. Sen kanssa on myös harrastettu canicrossia ja jopa suunnistuksessa se on toiminut oivallisena kisakumppanina. Eikä ole mahdotonta hyödyntää koiraa myös sieni- tai pelastuskoirana.



Puolanvinttikoira soveltuu mihin tahansa asumismuotoon ja kerrostaloon jopa yllättävän hyvin.
Puolanvinttikoira on toistaiseksi perusterve rotu. Rodulle tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia ei juuri ole. Nuorella koiralla saa varautua erilaisiin raajojen haavaumiin ja ruhjeisiin, jotka ovat seurausta silmittömästä maastolaukasta. Puolanvinttikoiran iho ei toisaalta ole erityisen herkkä rypyille tai pikku nirhaumille.

Historian havinaa

Rotua käsittelevää kirjallisuutta